Tavoitteellista johtamista yhteisellä suunnalla.

Tuote- ja liiketoimintajohtaminen ovat keskeisiä tekijöitä organisaatiosi menestyksen kannalta. Ne muodostavat perustan liiketoiminnan vision, strategian ja tavoitteiden toteutumiselle.

Change Makers’ Society tarjoaa kokonaisvaltaista ja konkreettista tukea digitaalisen liiketoiminnan johtamiseen, oli sitten kyseessä tuotejohtaminen, tavoitteilla johtaminen tai systeemimallinnus ja riipuvuuksien hallinta. Toimiva liiketoiminnan kehittämisen johtamismalli varmistaa organisaationne menestyksen nyt ja tulevaisuudessa.

Oletko kokeillut mitä tapahtuu kun venettä yritetään soutaa yhtä aikaa eri suuntiin? Yhä itseohjautuvammissa organisaatioissa yhteinen suunta, tavoitteet ja seuranta ovat entistä tärkeämmässa roolissa, jotta vene ylipäätään saadaan liikkeelle. On myös olennaista, että jokaisen soutajan omat tavoitteet ja visiot on sovitettu yhteiseen tavoitteeseen. Jos soutajia on paljon, on myös ymmärrettävä miten soutajat linkittyvät yhteen ja miten yhden soutajan toiminta vaikuttaa kokonaisuuteen. Etenemisen seuranta ja mittaaminen on myös osa toimivaa ja hyvin johdettua kokonaisuutta. Kun johtamista toteutetaan joka päivä jokaisella tasolla yrityksissä yhä laajemmalla joukolla, on yhteinen visio, tavoitteet ja mittarit hyviä ja toimivia keinoja saada porukka soutamaan samaan suuntaan.

Kuinka voimme auttaa?

Tuomme kokonaisvaltaisen lähestymistavan organisaatiosi johtamiseen. Etsitpä sitten suuntaa strategisille päämäärille, tuotteiden menestyksekästä kehitystä tai liiketoiminnan tehokasta hallintaa, me autamme sinua. Tavoitteilla johtaminen tarjoaa selkeän suunnan ja mittarit, liiketoiminta- ja tuotejohtaminen varmistaa tuotteidesi menestyksen markkinoilla ja riippuvuuksien hallinta pitää organisaatiosi toiminnan tehokkaana ja kilpailukykyisenä.

Tavoitteilla johtaminen (OKR-mallilla)

Tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttaminen ovat avainasemassa organisaatiosi menestyksessä. Hyödynnämme OKR (Objectives and Key Results) -mallia strategisten tavoitteiden kääntämisessä käytännön toimenpiteiksi. Tällä tavoin varmistamme, että organisaatiosi on keskittynyt oikeisiin asioihin ja saavuttaa halutut tulokset.

Liiketoiminta- ja tuotejohtaminen

Liiketoiminta- ja tuotejohtaminen ovat keskeisiä elementtejä organisaatiosi suunnan ja tavoitteiden määrittelyssä. Me varmistamme tuotekehityksen vision selkeyden ja roadmapit. Rakennamme asiakasorganisaation tuotejohtamisosaamista omalla toiminnallamme. Lisäksi asetamme selkeät tavoitteet ja mittarit, joiden avulla seurata tuloksia.

Systeemimallinnus ja riippuvuuksien hallinta

Systeemimallinnus ja riippuvuuksien hallinta ovat olennaisia liiketoiminnan johtamisessa ja ymmärtämisessä kokonaisvaltaisesti. Autamme hahmottamaan ja hallitsemaan liiketoimintasi eri osa-alueiden välisiä riippuvuuksia sekä ymmärtämään syy-seuraussuhteita. Tämä mahdollistaa tehokkaamman päätöksenteon ja toiminnan suunnittelun koko organisaatiossasi.

Jutellaan lisää.

hello@changemakerssociety.fi

+ 358 50 311 0336 / Paula Ylisassi
+ 358 45 868 4790 /Jenni Saarenpää